Siirry sisältöön

Odottavan aika on pitkä

Kaksi viikkoa astutuksesta ja vielä kaksi pitkää viikkoa ennen ultraa. Muutamia pentukyselyitä on jo tullut ja ilahduttavaa on huomata, että kyselijät ovat aidosti kiinnostuneita sekä rodusta että tulevasta yhdistelmästä.

Mitä itse odotan yhdistelmältä? Yhdistelmästä odotan sekä luonteeltaan että rakenteeltaan tasapainoisia sekä terveitä hoffin alkuja.

Itse uskon, että geenien vaikutus luonteenominaisuuksiin on noin 40-50% ja loppu on omistajan ja ympäristön vaikutusta. Yksinkertataistettuna, perimä antaa palikat ja omistaja muokkaa koiran. Sopivia palikoita uskon tässä yhdistelmässä olevan.

Rakenteellinen tasapaino tarkoittaa minulle samaa kuin liioittelematon rakenne. Riittäviä kulmauksia, suht kevyttä runkoa ja kohtuullista rungonpituutta. Korvien asento, karvan pituus ja merkkien värisävy eivät vaikuta koiran liikkeeseen ja luonteeseen, joten niiden merkitys on mielestäni aika pieni loppupelissä. Tottakai toivon, että ulkonäkökin olisi upea, mutta se on se viimeisin toive.

Kuvassa Pertti, Izan isä. Pertti oli vuonna 2016 hoffien päänäyttelyn BOB VET.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *