Kävin hakemassa Izan meille tiistai-iltana. Izahan on tosiaan asunut Jyväskylässä ja kotimme on sille vieras, joten päätin varata reilusti aikaa kotiutumiseen.
Illalla olime varmasti kaikki hieman jännittyneitä, mutta jännityksestä huolimatta Iza söi hyvin jo illalla. Ensimmäinen yö oli hieman levoton, oli kuuma, vieraita hajuja ja mahakin alkaa olemaan tiellä, mutta nukuimme kuitenkin ihan kelpo unet.
Iza ei ole tottunut kissoihin, joten jännitin kissojen tapaamista paljon - olin oikeastaan jo suunnitellut, että tutustuminen jätettäisiin kokonaan tekemättä. Tänään Iza kuitenkin tapasi ensin Pilkun, kun se päätti tulla tutustumaan Izaan. Iza tietenkin meni vähän liian innokkaasti katsomaan kuka kumma tuo on, joten Pilkku sanoin hyvin Pilkkumaisesti kerran "Säh". Fiksuna koirana Iza otti askeleen taakse ja jäi mitettimään, kukas kumma tuo oli. Pilkku taas kokeneena kissana käveli rauhallisesti Izan ohi ja jäi katsomaan, mitä Iza meinaa. Iza ei meinannut mitään, joten Pilkku kävi nuuskaisemassa Izaa ja nyt nuo makailee lattialla parin metrin päässä toisistaan rauhallisesti. Olipas se vaikeaa 😀
Pelellä kesti hieman kauemmin totua uuteen koiraan, mutta nyt sekin tarkkailee tilannetta lähietäisyydeltä. Kissoihin tottumattomaksi koiraksi, Iza otti tilanteen kyllä rauhallisesti.
Muutenkin Iza sujahti laumaamme helposti. Paulan kanssa pidetään etäisyys, mutta muu lauma (lapset, kissat ja Pepe) ovat kuin olisivat olleet aina näin.