Siirry sisältöön

Pennut jo 6 viikkoa

Aika on juossut kuin hirvi! Pennut ovat jo kuusi viikkoa.

Paljon on näihin viikkoihin mahtunut tapahtumia. Vieraita meillä on käynyt lähes päivittäin viimeisen kolme viikkoa. On käynyt sekä lapsia että aikuisia, tyttöjä ja poikia, miehiä ja naisia. Pennut ovat tavanneet sekä Paulan että Pepen.

Pentujen kanssa on  käyty autoajeluilla, metsäretkillä ja asfalttiin tutustumassa.

Ulkoruokintaan siirryttiin heti kun säät ja pentujen ikä sen sallivat - eli tuossa neljä viikkoisina. Nyt suuri osa isommista häditä tulee ulos ja osa hakeutuu ovelle hädän yllättäessä.

Pennut saivat sirut niskaansa viime viikolla ja reskisteripaperitkin tulivat jo perille.

Kaikkien muiden kohdalla kodit vahvistuivat nopeasti, mutta Tuisku -paralla on olllut hieman huonoa tuuria. Siitä on moni ollut kiinnostunut, moni käynyt katsomassakin ja jo varannutkin pennun, mutta yllättävien esteiden vuoksi pennun ottamista onkin siirretty eteenpäin. Ehkä tältä veivaamiselta olisi vältytty jos olisin ottanut varausmaksun. Toisaalta, todella hyvä, että pentua ottavat ovat harkinneet tarkasti ja peruvat mielummin ennen kuin pentu muuttaa uuteen kotiin. Tämä on varmaan sitä mistä kokeneet kasvattajat varoittelivat.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *